vaasan jaakkoo kuvabanneri

Kolme lahjakasta nuorta taiteilijaa saivat Vaasan Jaakoon Säätiön tämänvuotiset kannusstipendit Vaasan kaupungin itsenäisyyspäivän juhlassa kaupungintalossa.

Palkituista nuorin on 14-vuotias elektronisen musiikin säveltäjä, konemuusikko Neo Paavola Tervajoelta. Artistinimeä Nendo käyttävä Neo on tehnyt omaan musiikkia 11-vuotiaasta lähtien.
Hänen ensimmäisestä kappaleestaan on tehty julkaisusopimus ruotsalaisen Substream-yhtiön kanssa. Se julkaistaan 11. joulukuuta.
Savilahden yhtenäiskoulun kahdeksatta luokkaa käyvä Neo soittaa myös kitaraa.

 

Neo Paavola
Neo Paavola, 14, palkittiin elektronisen musiikin säveltäjänä. Kuva Seppo Nurmi

Kaksi muuta kannusstipendillä palkittua, Liuliu Lakaniemi, 15, ja Jimi Markkula, 16, ovat tanssiseura Vaasan Viuhkan lupaava ja lahjakas kilpatanssipari. Molemmat ovat harrastaneet tanssia pitkään. Yhdessä he ovat tanssineet kolme vuotta ja harjoittelevat säännöllisesti kolme kertaa viikossa Matti ja Sannu Heikkilän johdolla. Sepänkylässä asuva Liuliu Lakaniemi käy Mustasaaren keskuskoulua ja harrastaa tanssin ohessa pianon ja kitaran soittoa sekä piirtämistä. Kyrönmaan lukiota käyvä isokyröläinen Jimi Markkula sanoo jättäneensä mm. jalkapallon voidakseen keskittyä kunnolla tanssimiseen.

Liuliu Lakaniemi ja Jimi Markkula
Lupaavat kilpatanssijat Liuliu Lakaniemi, 15, ja Jimi Markkula, 16, saivat kannustusstipendit. Kuva Seppo Nurmi

Vaasan Jaakoon Säätiö vaalii nimihenkilönsä eli kirjailija, päätoimittaja, valtiopäivämies Jaakko Oskari Ikolan eli Vaasan Jaakoon henkistä perintöä tulemalla vuosittain apurahoilla Vaasan alueen lahjakkaita ja lupaavia nuoria.

 

(lisätietoja säätiön pj. Seppo Nurmi 050-3893117)