Yleishyödyllinen Vaasan Jaakoon Säätiö jakoi kolme stipendiä Vaasan itsenäisyyspäivän juhlassa kaupungintalossa sunnuntaina.
Kannustusstipendit saivat Kuula-opiston lahjakkaat opiskelijat, 14-vuotias vaasalainen Juulia Järvenpää ja 18-vuotias laihialainen Anniina Syrjälä. Juulian pianonsoitonopettaja on Tuulikki Laitinen ja Anniinan laulunopettaja Katariina Korkman.
Vaasan sotaveteraanimuseota ylläpitävälle Pohjanmaan maanpuolustuskillalle luovutettiin apuraha, jonka toivotaan osaltaan vahvistavan museon toimintaedellytyksiä. Stipendin vastaanotti maanpuolustuskillan puheenjohtaja, Kansallisarkiston Vaasan yksikön johtaja Arja Rantanen. Vuoden 1999 alussa entisessä Suomen Pankin talossa avattu ja vapaaehtoisin voimin ylläpidetty sotaveteraanimuseo on yksi kaupungin erikoismuseoista. Se on myös nähtävä veteraanien omana aikaansaannoksena, koska noin 2 500 esineen kokoelman veteraanit, rintamanaiset ja lotat ovat keränneet yhdessä.
Vaasan Jaakoon Säätiö vaalii nimihenkilönsä kirjailija, päätoimittaja, valtiopäivämies Jaakko Oskari Ikolan eli Vaasan Jaakoon henkistä perintöä myöntämällä vuosittain kannustusstipendejä lahjakkaille nuorille sekä tukemalla muuta ansioitunutta kulttuuritoimintaa Vaasan alueella.