vaasan jaakkoo kuvabanneri

Vaasan Jaakoon Säätiö on myöntänyt stipendit kahdelle vaasalaiselle korkeakouluopiskelijalle.
Sairaanhoitajaksi vielä ennen joulua Vaasan ammattikorkeakoulusta valmistuva Toni Kolppanen, 27, on menestynyt opinnoissaan. Lisäksi hän on ollut positiivinen hengenluoja omassa opiskelijaryhmässään.
- Opetus on myös ollut pääosin laadukasta, joskin koronasta johtunut etäopiskelu söi jossain määrin motivaatiota, 27-vuotias Toni Kolppanen sanoo. Hän aloittaa työt Pohjanmaan hyvinvointialueen palveluksessa vuodenvaihteessa.
Toinen palkittu on Vaasan yliopistossa viestintätieteitä opiskeleva Emma Takalo, 23. Hän saa stipendin opintomenestyksestään ja osoittamistaan taidoista nuorena journalistina. Hän toiminut toimittajana sekä Vaasa-lehdessä että Ilkka-Pohjalaisessa. Emma Takalo uskoo saavansa maisterin paperit ensi kesään mennessä.
- Tässä vaiheessa uskallan myös todeta, että opintosuunnan valinta on osunut nappiin ja koen olevani oikealla polulla. Myös opetuksen tasoon yliopistossa olen ollut tyytyväinen Emma Takalo toteaa.

Vaasanjaakoon spiendiaatit 2022
Vaasan Jaakoon Säätiön vuoden 2022 korkeakoulustipendit myönnettiin maanantaina 24. lokakuuta Toni Kolppaselle ja Emma Takalolle. Apurahat luovutti säätiön asiamies Martti Koski (kesk.). Kuva Seppo Nurmi