Yleishyödyllinen Vaasan Jaakoon Säätiö on myöntänyt Suupohjan Sanomien eläkkeellä olevalle päätoimittajalle Seppo Kuusiselle, 77, elämäntyöpalkinnon. Pitkän lehtimiesuran tehnyt Kuusinen palkittiin kunniakirjalla ja stipendillä viikonlopulla säätiön hallituksen kokouksessa Kristiinankaupungissa.
Säätiön puheenjohtajan Seppo Nurmen mukaan Kuusinen sai palkinnon ansioistaan tarkkanäköisenä ja rohkeana journalistina sekä roolistaan aktiivisena ja aloitteellisena yhteiskuntakeskustelijana kotikaupungissaan Kristiinankaupungissa ja Suupohjan alueella.
Suupohjan Sanomien lisäksi Kuusinen on työskennellyt mm. Luoteis-Satakunnassa, Satakunnan Kansassa, Vaasa-lehdessä/ Pohjalaisessa ja Suupohjalaisessa. Ja ammattinimikkeitäkin on matkan varrella kertynyt monia: toimittaja, toimitussihteeri, aluetoimittaja, uutispäällikkö, päätoimittaja ja paikallisjohtaja.
Vaasan Jaakoon Säätiö rs. vaalii nimihenkilönsä Vaasan Jaakoon eli päätoimittaja, kirjailija, valtiopäivämies Jaakko Oskari Ikolan henkistä perintöä myöntämällä vuosittain kannustus- ja tunnustusstipendejä lahjakkaille nuorille ja varttuneille kulttuurin alueella sekä yhteiskuntaelämässä.